Teollisuuden, rakentamisen ja sähkönsiirron tarpeisiin kaapeleita valmistavalla Reka-konsernilla on käytössään yli kaksisataa liittymää. Mobiilipalveluita haluttiin yksinkertaistaa ja modernisoida, jotta kokonaisuutta olisi helpompi hallita. Tavoitteiden saavuttamiseksi apuun pyydettiin Expense Reduction Analystsin asiantuntijat.

Liittymien hinnoittelu ja niihin liittyvät palvelut muuttuvat jatkuvasti, joten avuksi haluttiin asiantunteva kumppani. Yhteistyön tavoitteena oli löytää kaikille työntekijöille järkevä liittymämuoto ja optimoida mobiilipalveluiden kokonaisuus. Expense Reduction Analystsin toiminnan myötä liittymävaihtoehdot on kilpailutettu, tarpeettomia liittymiä on suljettu ja myös eri operaattorien tarjoamat vaihtoehdot on kilpailutettu.

Helpommin hallittava kokonaisuus ja tuntuvia säästöjä

Liittymien tarkastamisen ansiosta Reka-konserni on päässyt eroon esimerkiksi piilokustannuksista. Aiemmin konsernilla oli laskutettavana vanhoja palveluita, joista kertyi turhia kuluja. Nyt jäljellä ovat vain ne liittymät, joita aidosti tarvitaan. Optimoinnin myötä mobiilipalveluiden kokonaisuus on helpommin hallittavissa ja myös tuntuvia säästöjä on saavutettu. Palvelukustannukset ovat laskeneet keskimäärin kolmasosan lähtötilanteeseen verrattuna. Palveluissa, joissa operaattoreilla on tällä hetkellä hinnankorotuspaineita, on säästöjä kertynyt jopa yli puolet alkuperäisiin kustannuksiin verrattuna.

–ERA:n avusta on ollut meille suuri hyöty. Konsernimme on kokonsa puolesta tyypillinen keskisuuri organisaatio, jonka neuvotteluvoima on rajallinen. Yhteistyön myötä me pystyimme kuitenkin jättämään tämän
ERA:n asiantuntijoiden huoleksi. Meille jäi aikaa keskittyä huoletta omaan ydintoimintaamme, kertoo Reka-konsernin tietohallintojohtaja Ove Fagerlund.

Mutkatonta yhteistyötä

Expense Reduction Analystsin ja Reka-konsernin yhteistyö on ollut sujuvaa ja toiminnan myötä on saavutettu muutakin kuin pelkkää rahallista säästöä. Kumppanuuteen on oltu niin tyytyväisiä, että ERA:n toimintaa on laajennettu myös hankintapuolelle.

–ERA:n asiantuntijat Aku Kinnunen ja Kai Flang todella tuntevat markkinat. Asiantuntijat keskittyivät olennaiseen ja olivat aina valmiita auttamaan. Yhteistyön puitteissa konsernimme sai säästöjen lisäksi sparrausta siihen, mihin suuntaan toimintaa kannattaa tulevaisuudessa viedä. Tämän kaltaisia yhteistyökumppaneita saisi olla enemmänkin, sanoo Fagerlund.

Lue lisää ERA:n ja Rekan yhteistyöstä!